lauantai 30. lokakuuta 2010

Jerusalem!

Täällä ollaan nyt oltu viikko, tällä hetkellä kirjoittelen sapatin kunniaksi hyvin rauhallisessa vanhassa kaupungissa.
Täällä ollaan tehty yhteistyötä etelä-afrikkalaisen pariskunnan erkan ja markan kanssa (nimitys tulee meidän keskuksen johtajalta). Heidän kanssaan työtä orpojen kanssa tekee kaksi nuorta tyttöä, jotka ovat todella ihania! 

Ollaan siis oltu turistikierroksella, länsirannalla olevassa jälkeenjääneiden "orpokodissa" sekä juutalaistyttöjen talossa istuttamassa kukkapenkkejä. Samaa hommaa tehdään myös ensi viikolla. Ollaan täällä yhteensä melkein 3 viikkoa, mutta viimeisen viikon ohjelmasta ei ole vielä tarkkaa tietoa :D


Ihanaa täällä on ollut, vaikka hyvin raskas hengellinen ilmapiiri onkin. Jumala on niin uskollinen ja hyvä. Hän on opettanut ja puhunut paljon muutaman viime päivän aikana ja tässä alkaa ehkä jo hahmottumaan se, mitä teen koulun loputtua, mutta siitä lisää sitten kun sen aika on.


Siunausta ihan jokaiselle teille sinne alkavaan talveen! Muistakaa myös minua rukouksin, olen siitä hyvin kiitollinen!
-marjo

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Israelista viikko yksi

Taskasta lähdettiin siis koko koulun voimin Israelia kohti. Matkustamiseen meni päivän verran aikaa, oltiin joskus puoli yhden aikaan lentokentältä ulos. Ensimmäiset vaikutelmat Israelista, tarkemmin sanottuna Tel-Avivsta oli kuin mistä tahansa suurkaupungista! Lentokentältä suoraan hostellille ja nukkumaan. Pari päivää oli siis vähän rennompaa, meillä oli koulutusta juutalaisuudesta sekä yksi sapattikokous, jossa käytiin. Vapaapäivänä oltiin rannalla, surffattiin, uitiin sekä käytiin pienellä 10km kävelyllä :)
Toinen porukka jäi vielä Tel-Aviviin ja me jatkettiin matkaa sunnuntaina Haifaan, tarkemmin sanottuna Carmelin vuorelle. Enkä ole ennen ajatellut, kuinka raskasta matkustaminen onkaan! Vaikkei liikkumiseen mennyt kuin korkeintaan 3 tuntia. Mun vasen nilkka ei oikein tykännyt matkustamisesta ja se päätti olla kipee. Mutta nyt se ei oo enää kipeä. Tämä paikka on seurakunta, jossa on sudanilaisten naisten (ja lasten) pakolaiskeskus. Myös muita ministerejä niillä on täällä samassa paikassa. 
Tel-Avivissa oli enemmän aikaa ajatella omaa suhdetta Jumalan kanssa ja se oli hyvää aikaa valmistautua. Yhä uudestaan ja uudestaan sama juttu nousi pintaan, kuinka mun elämän pitäisi olla Jeesuksen elämistä minussa tai minun kauttani eikä minun omaan napaan tuijottamista! Kuten 2 Korinttolaiskirjeen 4 jakeessa ja 14-15 sanotaan. Ja löysin omille quiet timeille "uuden" vanhan levyn jota mä fiilistelin tänään ihan kunnolla; Dust eater dogs & kotikirkon voiman ja rauhan messu. Moneen vuoteen en ole kuunnellut levyä, mutta silti taas se rokkaa :D
Täällä keskuksella/seurakunnalla me ollaan tehty paljon käytännön juttuja, me tytöt ollaan siivottu ja hoidettu lapsia. Huomenna vapaapäivänä me mennään eka markkinoille ja sen jälkeen rannalle!! Perjantaina meillä oli suunnitelmissa auttaa keittiössä ainakin... Sellasta täältä tällä kertaa! Oikein siunauttua loppuviikkoa sinne jokaiselle!!
marjo

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

10 päivää Tanskassa melkein täynnä

Eli huomenna on lähtö Israeliin ja viimeinen päivä/ilta tiedossa Tanskassa ja Kööpenhaminassa. Mutta tässä vähän juttuja mitä ollaan tehty täällä ollessamme:
 Pari ensimmäistä päivää täällä meni leipäillessä ja rukoillessa. Keskiviikkona me päästiin vierailemaan kristillisessä sisäoppilaitoksessa, jossa oli 9-10 luokkalaisia nuoria noin 120. Minä lupauduin todistamaan siellä ja uskokaa tai älkää vedin sen engalnniksi! En olis uskonu koulun alussa, et todistan engalnniksi, Jumala tekee suuria! Ja mun (ja myös muiden) mielestä se meni hyvin ja siitäkin todella kaikki kunnia Jumalalle!! Muutenkin koululla oli todella hyvä ilmapiiri kohdata nuoria ja saatiin muutamia hyviä keskustelujakin käydä nuorten kanssa.
 Torstaina me suunnattiin tiemme kohti Århusia, joka on kuulemma toiseksi isoin kaupunki Tanskassa. Siellä oli kirjaston viereisessä puistossa rakennettu skeittaajien unelmaparkki ;) Myös graffitteja siellä sai tehdä seiniin ja tietenkin musiikkia siellä oli luvassa! Pojille se oli unelma, koska tietävät kulttuurin ja ovat siinä valmiiksi sisällä. Puiston vierustoilla oli myös paljon narkkareita. Itselle ilta ei ollut mitenkään erikoinen, mutta varsinkin pojat tykkäsivät.
Perjantaiaamuna me suuntasimme kohti Randersia, jossa meidän oli tarkoitus auttaa pakkaamaan vaatteita ja muuta tarpeellista Itä-Euroopan pakolaisille. TYö oli todella hauskaa ja kun tehtiin porukassa, aika meni todella nopeaa! Olimme paikallisen "kotiseurakunnan" kanssa tekemässä ja illalla me olimme vielä mukana kokouksessa. He tarjosivat meille lepomahdollisuuden (oltiin herätty klo 6 aamulla) sekä ruuan! Todella sydäntä lämmittävää!!
Lauantaina mentiin aluksi samaan puistoon kuin torstaina sekä toiseen kaupunkiin baarikaduille. Varsinkin jälkimmäisestä jäi todella hyvät keskustelut mieleen! Lauantaina me paastottiin puolipäivää ryhmänä valmistautuen iltaan. 
Jumala on saanut puhua mulle tämän viikon aikana useasti, mulla on siis ollut aikaa kuunnella häntä :D Ja myös hoitaa niitä haavoja ja vapauttaa yhä enemmän siihen identiteettiin mikä minulla Kristuksessa on! 
Kööpenhamista sen verran, että tiistaina käytiin Christiania ja pojat meni sinne vielä keskiviikkonakin, me tytöt käytiin vähän katsomassa keskustaa sillä välin. Semmosta täällä on ollut noin 10 päivää... seuraavaa seikkailua odotellessa :D Siunausta teille jokaiselle!!
-marjo