Elikäs, sille, joka ei tiedä, aloitin syyskuun alussa työt Helsingin kaupungilla lastenhoitajana. Olen nyt siis melkein kaksi kuukautta asunut kehä 1:sen läheisyydessä ja aika on täälläkin mennyt nopeaa. Sopeutuminen on... käynnissä sanoisinko. Uskon kuitenkin, että Jumala on minut tänne lähettänyt, juuri oikein työpaikan, asunnon ja kaiken muun. Uskon myös, että saan tehdä sitä mitä minun milloinkin täytyy tehdä, vaikka välillä tuntuu, etten ole edes ammattilainen! Silti uskon Jumalan lupauksiin. Vaikeissakin tilanteissa. Onneksi tunteemme eivät määrittele sitä mitä me olemme - ja sitä olen saanut opetella uudessa työpakassani.
Tiimit ovat myös lähteneet aktioon, itseasissa näen tiimejä ensi viikolla, mikä on mahtavaa! Ennen Ruurikkalasta lähtöäni minulle järjestettiin ihanat läksiäiset! Jos luet tätä ja olit paikalla - kiitos oikein kovasti vielä kerran!!
Ruurikkalaan on ollut jo hieman ikäväkin, onneksi pääsen sinne käymään joulukuussa, kun DTS:ssä on lopetusviikko. Se, että miten tulen olemaan mukana Missionuorissa tulevaisuudessa, on vielä auki ja sitä saa rukoilla, että Jumala johdattaa juuri oikeat asiat ja ihmiset!
En varmaan jatka tänne kirjoittamista kovin aktiivisesti (niinkuin se olisi ollut aktiivista tähän asti..) mutta, joskus varmaan innostun jotain raapustamaan! Ja pidän myös käsityö aiheista blogia täällä, jos kiinnostaa niin ihmeessä seuraa sitä! Siellä kerron mitä olen tekemässä ja saanut tehtyä käsilläni :)
Ihanaa, että olet seurannut matkaani - toivottavasti pidetään yhteyttä myös jatkossakin!!
Muutama kuva vielä loppuun...
Työpaikkani!
Läksiäisistä, mukana Daniel ja Laura
"Place of peace" Evijärvi