maanantai 9. elokuuta 2010

Leiri viikko takana!!

Ja hengissä selvittiin!! Ihana leiri oli, vaikka en ole tottunut, että on paljon ohjattua toimintaa kokoajan, mutta tuolla leirillä oli paljon aikaa vain olla. Pojat pelasivat nuorten ja lasten kanssa jalkapalloa ja me tytöt tanssittiin :D Nuoret kävivät myös pelaamassa paikallista VihtaVuoren Pamausta vastaan, mutta hävisivät. Mutta lapset ja nuoret olivat ihania, todella aitoja! Meidän vastuulla oli myös kolmen illan ohjelma. Ja kaikenlaisia leikkejä leikittettiin, todistettiin mitä olemme kokeneet omassa elämässä ja vedettiin myös muutama draama (yksi myös venäjäksi!). Lauantaina käytiin tyttöjen kanssa uimassa 4 kertaa, ei olla uitu niin montaa kertaa sitten lapsuuden! Kiitollinen mieli jäi viikosta!
Liftaaminen ei sitten toteutunutkaan, koska parini sairastui eikä päässyt matkaan ollenkaan. Onni onnettomuudessa, maanantaina ajettiin Jyväskylän kautta ostamassa tarvikkeita leirille, päädyimme syömään eräälle suomalais-protugalaiselle pariskunnalle. He tekivät meille protugalilaista ruokaa, ja hyvää oli! Noh, kun oltiin lähdössä leirille, huomasin, että yksi staffilainen oli parkkeerannut epähuomiossa väärään paikkaan, ja niinhän me saatiin parkkisakot :)
Perjantaina meillä (osalla) oli vapaapäivä, koska muuta vapaa-päivää ei ollut koko viikolla. Päätin mennä Jyväskylään, koska se ei ole niin tuttu paikka entuudestaan. Ja sitten kyselin eräältä Sonjalta, että onko hänellä mitään tekemistä silloin, ja niin päädyin käymään siellä kylässä ja ihanaa oli!!
Tällä viikolla meillä on aiheena Jumalan Isä sydän ja ensimmäisen päivän jälkeen ainakin on ollut todella mielenkiintoista opetusta, ja mielenkiinnolla odotan mitä uutta Isä haluaa opettaa meille tällä viikolla. Ensi viikonloppuna olen menossa sitten ystäväni luokse Helsinkiin, jee :D
Rukousaiheita; että jos on Jumalan tahto, niin asuntooni muuttaa eräsystäväni, raha-tilanne (jos koet, että haluat tukea minua, niin ota yhteyttä), yhteishenki ryhmässämme, tulevat aktiomaa (joka toivonmukaan selviää tällä viikolla)..... Siunausta teille jokaiselle!!
-marjo

1 kommentti:

  1. Aurinko Marjolle!
    Luettiin innolla Marjo sinun mielenkiintoisia kuulumisia mahtavasta kesästä. On teillä kyllä siellä hauskaa puuhaa ja tekemistä. Onnea, menestystä ja siunausta tuleville haasteille!
    Toivottavasti lähestysharjoittelu sujuu muitta mutkitta! T. Oulun kuomat

    VastaaPoista