HEIPS!
Nyt on siis koulua lähtenyt käyntiin, kaksi viikkoa ollaan jo opiskeltu. Hyvää settiä on ollut ja itsekin olen saanut todella paljon uutta ilmestystä sekä oppinut uutta Jumalasta sekä itsestäni!
Ensimmäisen viikon aiheena oli Jumalan luonne ja Jumalan äänen kuuleminen, opettaja oli Jono Lemmetti. Toisen viikon aiheena oli Identiteetti Kristuksessa, opettajana oli Pekka Perho.
Nämä pari viikkoa ovat olleet todella intensiivisiä ja myös raskaitakin omalla tapaansa. Mutta onneksi aina kun tarvitsee, saa levätä ja vaikka lähtä käymään ajelulla :) ja mikäs sen mukavampaa!!
Opetus on ollut siis hyvää, ja oppilaat ovat todella ryhmäytyneet hyvin ilman ohjausta! Nyt meillä henkilökunta on rukousaiheena aktiokohteet sekä minne kukin on menossa. Myös tuleva SummerAction - viikko on rukouslistalla, ja sen suunnittelu. Eli jos haluatte, voitte muistaa näitä aiheita. (SummerActionissa "lomailemme" eli teemme yhdessä kaikkea kivaa, kesäisiä juttuja.)
Viikonloppuna oltiin juhlimassa juhannusta perinteisesti konffassa ja minulla oli mukana meidän amerikkalaiset oppilaat. Erilainen konffa oli, mutta hauskaa oli. Huomenna alkaa uusi opetusviikkoa ja aiheena meillä on Jeesuksen seuraaminen ja opettajana toimii Kuzaan VanDen Berg.
Hyvillä ja kiitollisillä mielellä olen jatkamassa tästä eteenpäin. Uusia juttuja Jumala on näyttänyt minusta itsestään ja siitä millanen Hänen suunnitelmasa on.
Taaskaan en ole ehtinyt paljon kuvia tähän ottamaan, mutta lupaan jossain vaiheessa laittaa kuvia tännekin meistä ja tästä paikasta.
Kiitos kaikille teille rakkaille, jotka muistatte mua rukouksin, se on todella tärkeää!!!
-marjo
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti