tiistai 1. toukokuuta 2012

Se toiseksi tärkein suhteesi.


Perhe ja aviopuoliso on toiseksi tärkein asia meille ihmisille, tai sen ainakin pitäisi olla heti Jumalan jälkeen. Jumala on ihmissuhteiden Jumala. Hän toimii niiden kautta! Mutta silti meillä on vaikeuksia pitää yllä ihmissuhteita... 
Viime aikoina olen törmännyt monien puhuvan avioliitosta ja seurustelusta melkein mahdottomuutena. Myönnän, että välillä itsellekin on iskenyt epätoivo löytää ihminen, jonka kanssa elää tämän elämän loppuun asti. Joten, mikä neuvoksi?  
Miksi puolison löytäminen eteenkin seurakunnasta on niin vaikeaa? Miksi seurusteluun on liitetty seurakunnassa niin paljon paineita? 

Olen kuullut seurakunnissa hyvää opetusta seurustelusta ja avioliitosta. Silti seurustelu ja deittailu, on jonkinlainen tabu seurakunnassa. Siitä kyllä puhutaan paljon, mutta tekoja ei näy paljoakaan. Tämä minua kummastuttaa! 
Vaikka kiinnostusta olisikin puolin ja toisin, ei ensimmäistä askelta tutustumiseen uskalleta tehdä, koska paine seurustelemiseen ja sitä kautta naimisiin menoon on liian suuri. Minun mielestäni tämän ei pitäisi mennä näin! Seurustelu on tarkoitettu ajaksi, jolloin tutustutaan toisiin. Tottakai avioliiton pitäisi olla seurustelun tarkoitus, mutta se on myös aikaa (sekä vielä kihlaus) jolloin voi vielä perääntyä suhteesta. 

On todella surullista, että seurakunnassa on niin paljon sinkkuja, jotka vain odottavat tai ovat tämän(kin) asian suhteen passiivisia ja pelokkaita. Uskon, että tämänkin asia on taistelukenttä. Taistelua hengellisessä todellisuudessa. Kirjassa Valloittava Salaisuus (Captivating, Päivä 2009) puhutaan siitä, kuinka Saatana hyökkää naista vastaan, koska hän antaa elämän, synnyttää. Toinen asia mitä Saatana myös vihaa on Jumalan kauneus, joka ilmenee erityisellä tavalla naisissa. Hänen taktiikkansa on siis pitää seurakunnassa mahdollisimman paljon sinkkuja, ettei Jumalan suunnittelema avioliitto sekä perhekulttuuri voisi toteutua. 
En nyt puhu niitä vastaan jotka ovat saaneet naimattomuuden armolahjan. Jumala ei ole kuitenkaan kutsunut kaikkia ihmisiä siihen, vain pienen osan hänen seurakunnastaan! 


Mitä siis voimme tehdä asialle?

Ensimmäinen asia on rukous. Rukoile, muutosta omaan sydämeen, omaan ystäväpiiriin sekä seurakuntaan. Kukaan ei voi olla täydellinen tässäkään asiassa, mutta kun pyydämme Jumalaa muuttamaan sydäntämme ja asenteitamme me huomaamme pystyvämme siihen. Vaikka olisit jo naimisissa, voit vaikuttaa ympärillä oleviisi. Omalla asenteella pystyy vaikuttamaan paljon, vaikkei sitä aina edes itse huomaa!

Toinen tärkeä asia on keskittyä Jumalaan. Eräs tuttavani sanoi hyvin; ”Älä etsi puolisoa seurakunnasta, vaan etsi Jumalaa”. Minusta se on aikalailla hyvin sanottu. Jumala on luvannut antaa meille kaiken muunkin, kun etsimme hänen tahtoansa (Matt. 6:33)! Uskallatko antaa Jumalan olla puheen miehenäsi tulevan puolisosi suhteen? Hänhän joka tapauksessa on luonut niin sinutkin kuin puolisosi.

Usein me ihastumme jonkin ihmisen luonteen piirteeseen, emme varsinaisesti siihen ihmiseen, ihailemme jotain piirrettä toisessa ihmisessä erityisesti. Se on hyvä pitää mielessä, eli tutustua toiseen ihmiseen hyvin, erilaisissa tilanteissa ja eri ihmisten kanssa. Jokainen käyttäytyy erillä tavalla mm. vanhempiensa kanssa kuin kaveriporukassa tai työpaikalla. 
Joten ole rohkeasti oma itsesi, tutustu, ihastu! Kysy Pyhän Hengen johdatusta! Olemalla aito, näyttämällä sen miksi Jumala on sinut luonut, annat parhaimman vaikutuksen jokaiselle muulle ihmisille!

Siunattua viikkoa!!
-m

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti