Ensin täytyy pyytää anteeksi sitä, etten ole kirjoittanut kuulumisiani kuukauteen. Tämä johtuu siitä, että olen matkustanut paljon ympäri Suomea, Oulussa, Raahessa, Tampereella, tässä etelä-pohjanmaalla sekä muutaman kerran myös Helsingissä. Kuukausi sitten meidän henkilökuntaan liittyi Austraaliansuomalainen Laura-tyttö. Olemme olleet porukalla esittelemässä Missionuoria muutamissa nuortenilloissa sekä tapahtumissa. Joten kiirettä on pitänyt.
Kuukauden aikana olen tehnyt paljon pieniä juttuja, sekä suunnitelleet opetuslapseuskoulua. Meillä oli myös viikon mittainen henkilökunnan koulutus! Siinä keskityimme siihen, miten saamme DTS:n (eli opetuslapseuskoulun) toimimaan parhaiten. Oli myös hyvä saada vinkkejä mitä itse voi tehdä paremmin kuin viime vuonna! Koulututtajana meillä oli yhdysvaltalainen nainen, joka asuu Moskovassa.
Viime viikolla meillä alkoi opetuslapseuskoulu, kesä-etuliitteinen. Alku jännityksestä ollaan aikalailla päästy. Voisin sanoa, että koulu on alkanut hyvin, mutta stressiltä emme henkilökuntana ole välttyneet. Mutta sehän kuuluu vähän kuin asiaan ;)
Tämän viikon opetusaihe on ollut Jumalan luonne ja loppuviikon aiheena on Jumalan äänen kuuleminen. Ensi viikolla meillä on aiheena ylistys!! Juhannussuunnitelmani ovat vielä vähän auki, haluaisin levätä, mutta onhan konffa on kuitenkin konffa :) Elämä on aika mielenkiintoista siis!!
Tulevaisuuden suunnitelmista vähän voisin kertoa, koska niitä nyt on! Eli sain työpaikan Helsingin kaupungilta päiväkodista ja aloitan työt siellä syyskuun alussa. Olen kokenut, että tämä on Jumalan suunnitelma ja seuraava askel, joka minun täytyy ottaa. Asuntoa minulla ei vielä ole, mutta haen työsuhdeasuntoa. Uskon, että Jumalalla on minulle myös asuntovarattuna, koska kaiken muunkin on hän ihmeellisesti järjestänyt. Jumala on antanut minulle palon Helsinkiä ja helsinkiläisiä kohtaan, joten innolla odotan tulevaa syksyä!
Kesän aion keskittyä täysin DTS:ään, joten ajatukset tulevaa työtä kohtaan ja muuttoa täysin uuteen kaupunkiin saavat odottaa syyskuulle asti!
Tämä kaikki on iso kiitosaihetta siitä, kuinka Jumala on ollut uskollinen ja kuinka hän johtaa kun pyydämme johdatusta häneltä.
Tulen vielä kirjoittamaan tänne kesän aikana, mahdollisuuksien mukaan, kun on aikaa! Ja mahdollisesti myös syksylläkin ;)
Vielä loppuun yksi Raamatun kohta, jonka luin tässä pari päivää sitten...
Paikka on Luukkaan Evankeliumista luvusta 12 jakeet 31-34.
31 Vaan etsikää Jumalan valtakuntaa, niin myös nämä teille annetaan sen ohessa. 32 Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. 33 Myykää, mitä teillä on, ja antakaa almuja; hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot, loppumaton aarre taivaisiin, mihin ei varas ulotu ja missä koi ei turmele. 34 Sillä missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti