Elikkäs, nyt ollaan päästy Tanskaan asti. Meillä oli Ruotissa kivaa settiä, oltiin siis Restenäsissä ti-la ja sitten mentiin Göteborgin suomailaiseen helluntaiseurakuntaan pitämään kaksi eri kokousta. Mulla ei ollut kokouksissa isoa roolia, olin mukana draamassa, joka esitettiin, mutta se meni kivasti, kummallakin kerralla! Erottiin jossain vaiheessa tanskan maata, ja nyt meillä on siis messissä neljä oppilasta ja kaksi henkilökunnanjäsentä. Ikävä on.
Mutta siis asiaan, täällä Tanskassa me ollaan Randersissa joka aika pohjoista Tanskaa. Tämä keskus on ollut missionuorten jo yli 20 vuotta, mutta on todella hyvässä kunnossa! Täällä järjestetään joka vuosi perheDTS, ja resursseja olisi pyörittää toistakin koulua, mutta henkilökunnasta on vajetta.
Mutta mitä siis teemme täällä on evankeliointi skeitti juttujen kanssa, käytännön asioita tehdään täällä keskuksella ja pidetään kai muutama kokouskin. Niin ja mennään vetämään joku oppitunti kristillisellä koululle. siinä riittääkin vähän jo hommaa.. Tänään meillä on vapaapäivä, joka on kyllä ollut todella tarpeen, noin puolitoista viikkoa ollaan menty ilman kunnollista lepopäivää ja kyllähän se näkyy kaikessa tekemisessä.
Mutta siis tämmöistä täällä nyt. seuraavan kerran sitten jotain muuta ja luultavasti jostain muualta :)
Jos haluat tukea minua rahallisesti tilinumeroni on 538103-20109240. Siunausta ihan jokaiselle lukijalle!!
-marjo
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti