Mutta vielä tähän viikkoon ja vähän siihenkin, että miten tämä luentojakso on oikein mennyt. Tällä viikolla meillä oli opettjana Mark Erickson ja aiheena oli esiruokus ja hengellinen sodankäynti. Se mitä opin tällä viikolla on, että vietä aikaa Jumalan kanssa (hiljaisilla hetkillä) ja siitä lähtee kaikki, niin myös esirukous. Otettiin myös jutut käytäntöö, ei siis pelkkää teoriaa. Torstaina meillä oli viimeinen luentojakson ilta, ja vietimme LoveFeastia yhdessä. Henkilökunta tarjoili meille ja paljastimme viikon ajan olleet salaiset enkelimme.
Luentojakso kokonaisuudessaan jo opettanut asiota, ja Jumala on saanut hoitaa minun haavojani ja tehdä minusta vähän ehyemmän ihmisen. Yksi niistä monista asioista mistä Jumala on puhunut minulle luentojakson aikana (mitä en ole siis tajunnut aikaisemmin, vaikka olen ollut periaatteessa koko elämän uskossa!) että minun pitäisi katsoa Jumalaan ja etsiä hänen kasvojaan, kun keskittyä itseeni ja omaan mukavuuteen. Muutamia muitakin "isoja juttuja" Jumala on mulle valaissut mulle. Ja Hän on myös saanut lujittaa kutsuani ja haastaa mua kulkemaan uskossa, luottaen häneen :)
Tämmöisiä mietteitä on nyt ollut pinnassa. En ole saanut laitettua paljon kuvia tänne, mutta nyt teen poikkeuksen. Olisi ollut ihanaa laittaa enemmänkin kuvia, mutta en ole paljon ottanut kuvia ja en ole saanut laitettua niitä muutamia koneelle.
Jos koet, että haluat tukea minua taloudellisesti, tilinumeroni on 538103-20109240.
Perheniemestä
Beto & Raquel Tavares, ihmissuhde viikon opettajamme
Urbaani Unelma ja hattaran jakoa
Olen saanut uusia ystäviä, tässä yksi, Tiia
Johannan 30-vuotissynttärit!
Helsingissä hulluna turistina ;)
SummerDTS ja School of Worship finland ja muutama vieraileva tähti! Love you <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti