perjantai 14. kesäkuuta 2013

Loma!

Mulla alkoi tänään loma! Paljon on vielä tekemistä ennen juhannusta, mutta se ei haittaa! Ei päiväkotia neljään viikkoon. Olen kiitollinen siitä! Jokainen tarvitsee arkirutiineistansa pienen tauon. Aion ottaa rennosti, toki suunnitelmia (vastuita) on, mutta silti suurimmaksi osaksi kaikkessa on sellaista mistä saa itsekin jotain irti!! Parastahan on ettei ole liian sidottuna mihinkään tarkkaan suunnitelmaan tai aikatauluun, vaan on myös aikaa nauttia!
Eniten odotan tältä ajalta sitä, että saan viettää aikaa Jumalan kanssa. Spesial aikaa. Uutta ja virkistävää mitä ottaa käyttöön sitten arjessa (ja harmaudessa). Yritän muistaa periaatteen, jonka eräs viisas nainen on sanonut monta vuotta sitten julki:
Eikö Jumalan äänen kuulemisessa olekin kyse juuri tästä, että opimme tuntemaan häntä paremmin?
Jeesus on luvannut kulkea minunkin edelläni matkallani: "Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska he tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sille he eivät tunne vieraan ääntä." (Johannes 10:4-5)
-m

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti